2.8.2011

Croissantsulkeiset, osa 1

Kuten edellisen keskiyöllä julkaistun tekstini lukeneet huomasivat, Ravintolapäivään on nyt ilmoittauduttu. Tarkoitus on ystäväni M:n kanssa valmistaa upea ja intiimi aamiaiskattaus M:n yksiössä Munkkiniemessä. Toivomme runsasta hipsteri-osanottoa, pelkäämme hygieniahulluja pikkulasten vanhempia ja kehoitamme mahdollisimman montaa eläkeläispariskuntaa jatkossa pitämään toisiaan useammin kädestä. Aamiaisen aihe: ei mitään erityisen kunnianhimoista, mutta raaka-aineet mahdollisimman paljolti luomuna ja kaikki itse tehtynä. Tästä pääsemme ongelmaani: croissant.

Muutamia naistenlehtien keskustelupalstoja läpi selattuani parhaan croissant-reseptin tittelistä jäi kilpailemaan kaksi modifikaatiota: aidoksi parisienne-tyyliseksi väitetty versio, jossa aineksina vain voita, jauhoja ja vettä, ja ilmeisesti ainakin suomalaisissa kotitalousoppaissa viljelty ohje, johon edellä mainittujen lisäksi laitettiin sekaan hiivaa, munia ja maitoa. Ajattelin, että parisienne-tyylinen ohje sopisi paremmin, joten siitä lähden nyt liikkeelle. Suunnittelen kuitenkin fuskaavani hieman, eli lisään reseptiin pienen siivun hiivaa, jotta kuohkeus ja ilmavuus varmistuvat.
 

Ei kommentteja: