28.7.2011

Pytt i panna

















Jälleen toinen rantaultimateviikonloppu takana. Kun kymmenkunta teiniä ja parikymppistä asuttaa kolmeksi päiväksi viiden hengen mökin ja jo perjantaina laskeskellaan, paljonko seitsemänkymmenen euron siivoamattomuussakko tekisi henkeä kohden, on hauskuus taattu. Parhaita puolia sellaisissa mökkiviikonlopuissa on maasto-olosuhteissa eli pallogrillissä kypsennetty ruoka, tällä kertaa porsaan ulkofilettä ja hornetteja, jotka saivat seurakseen perunasalaatin kevätsipulilla. Kaikki meni.
Kävin kotimatkalla (vanhempien kodin kautta, saldona liput teatteriin ja käynti Ikeassa) Alepassa, ja hetken kylmäosastolla eineksiä tuijotettuani päätin ryhdistäytyä. Kotoisa ruotsalainen pakastepyttipannu vaihtui kasvisversioon, eli päädyin testaamaan S-ryhmän uutta halpishalloumijuustoa.

halloumi-juustoa

(mielellään vanhoja) perunoita

rosmariinia

suolaa ja pippuria

kananmuna

Perunat kuutioidaan arpakuution kokoisiksi ja keitetään muutama minuutti, jotta ne hieman pehmenevät, mutta eivät vielä täysin kypsy. Ne paistetaan pannulla runsaassa öljyssä rapeiksi ja maustetaan lopulta suolalla, mustapippurilla ja rosmariinilla. Halloumi paistetaan pinnalta rapeaksi. Uppomunaa varten keitin vettä johon lisäsin suolaa ja ruokalusikallisen etikkaa, sekoitin kevyesti poreilevaan veteen pyörteen ja laskin munan varovasti pyörteen keskelle muumimukissa. (Miten monikäyttöinen astia..!)
Hallouminhan voisi tässä korvata makkaralla, alunperin ideana oli käyttää soijanakkeja. Perunakuutioita voi esikeittää kerralla enemmän ja paistaa ja syödä loput myöhemmin, ovat ihania majoneesin kanssa. :)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pytt i pannassa sama teksti kun poronkäristyksesseä! Vaadin oikaisua! Mut kokeilen kyl käristystä silti. :) Irma

Hella ja nyrkki kirjoitti...

Hups, nyt on oikea teksti paikallaan! :)