17.10.2011

Kastikehifistelyä: tummasuklaakastike

Sain äidiltäni levyn ranskalaista 85 prosenttia kaakaota sisältävää tummaa suklaata, kitkerää ja tanniinista. Samalla kauhistelin, sillä vein äskettäin itse ystävälleni tuliaisiksi Belgiasta 80-prosenttista ja mainostin sitä hyvänmakuisena. Toivottavasti viisi prosenttia kaakaota on merkittävä makuero! Joka tapauksessa tumma tanniiniherkku piti käyttää (tenttimasennusnaposteluun se ei oikein kelvannut), joten tein siitä kastiketta.










































Alunperin ideana oli tehdä kastike demi-glace-pohjalle, mutta sitä ei myyty Alepassa eikä K-Marketissa. Päädyin paistamaan porsaan kyljyksiä pannulla ja valmistamaan kastikkeen niiden paistoliemeen, mikä osoittautuikin hyväksi ratkaisuksi.

tummaa suklaata

suolaista liha- tai paistinlientä

voita

sokeria

Kiehauta lihaliemi ja sulata suklaa (korkeintaan sata grammaa kahteen desilitraan lientä) sen joukkoon. Mausta mustapippurilla ja lisää nokare voita ja sokeria niin paljon, että kastike maistuu hyvältä (eli suklaan kitkeryys peittyy). Tarjoile lihan tai esimerkiksi gratinoidun munakoison kastikkeena.

Ei kommentteja: